Erillistalo kaupunkipiha
Kahden erillistalon uudiskohde – hallittu ja helppohoitoinen pihakokonaisuus
Tutustu, miten tämä piha on suunniteltu



Kun samalle tontille nousee kaksi erillistaloa, pihan suunnittelulta vaaditaan erityistä näkemystä. Tässä kohteessa loimme molemmille asunnoille omat, suojaisat oleskelualueet, jotka sulautuvat saumattomasti tontin alkuperäiseen maisemaan. Lopputuloksena on moderni, korkeatasoinen ja helppohoitoinen kaupunkikeidas, jossa valaistus ja kestävä kasvillisuus kohtaavat.
Pyydä tarjousLähtötilanne
Kohde rakennettiin tontille, joka oli lohkottu suuremmasta, vanhasta kiinteistöstä. Samalle alueelle nousi kaksi erillistaloa, joista toisessa asuu pariskunta ja toisessa lapsiperhe.
Maisemasuunnittelutyö käynnistyi rakennusten ollessa jo harjakorkeudessa ja sisätöiden ollessa käynnissä. Pihasuunnittelussa oli tärkeää sovittaa kokonaisuus sekä tontin olemassa olevaan maisemaan että ympäröivään asuinalueeseen.
Tontilla kasvaneet suuret maisemapuut haluttiin säilyttää, ja samalla pihapiireistä toivottiin helppohoitoisia ja ympäristöön luontevasti istuvia.
Suunnittelun lähtökohdat
Pihan suunnittelussa huomioitiin erityisesti tontin korkoerot, jotta kokonaisuus istuu maastoon luonnollisesti ja muodostaa tyylikkään, hallitun ympäristön molemmille kiinteistöille.
Samalla oli tärkeää huomioida kahden eri kotitalouden tarpeet. Pihoista suunniteltiin toiminnallisesti selkeitä ja rauhallisia kokonaisuuksia, jotka tarjoavat riittävästi yksityisyyttä mutta muodostavat myös yhtenäisen pihapiirin.
Kasvillisuudessa painotettiin pitkäikäisyyttä ja ympärivuotista ilmettä. Istutuksilla luotiin kaunista katseltavaa läpi kasvukauden, ja ikivihreät kasvit tuovat rakennetta ja vehreyttä myös talviaikaan.
Valaistus osana pihan tunnelmaa
Pihavalaistus suunniteltiin tukemaan sekä turvallisuutta että tunnelmaa. Valaistuksella korostettiin kulkureittejä, istutusalueita ja pihan rakenteita sekä luotiin näkymiä, jotka ovat miellyttäviä myös sisätiloista käsin katsottuna.
Lopputulos
Lopputuloksena syntyi kaksi toisiaan täydentävää pihapiiriä, joissa:
• olemassa olevat maisemapuut säilyvät keskeisenä osana ympäristöä
• pihat istuvat luontevasti tontin korkomaailmaan
• kasvillisuus tarjoaa vehreyttä ympäri vuoden
• kokonaisuus on helppohoitoinen ja korkeatasoinen
Pihojen toteutus oli budjetiltaan kuusinumeroinen, ja maansiirto- sekä viherrakennustyöt toteutettiin kokeneen urakoitsijan toimesta.
- Kohde
- Kahden erillistalon piha, uudiskohde
- Sijainti
- Pääkaupunkiseutu
- Toteutus
- Rainset Oy







Valmiina ottamaan seuraava askel kohti unelmapihaa?
Kun piha suunnitellaan ammattilaisen kanssa, lopputulos toimii vuodesta toiseen ja säästää aikaa sekä rahaa toteutusvaiheessa. Ota yhteyttä jo tänään – aloitetaan suunnittelu heti kun sinulle sopii.
Ota yhteyttä